perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kiitos Talma 2017/18 !


Talman kausi on tämän viikon myötä minun osaltani ohi. Vaikka keskus pitääkin mäkensä tänä vuonna poikkeuksellisen pitkään (15.4.!!) auki, minä lähden nyt Lappiin ja viimeiset viikot jäävät kotikeskuksessa väliin.

Laskeskelin tuossa, että tänä vuonna tuli kuluneeksi jo 21 vuotta siitä, kun ensimmäisen kausikorttini Sipoon Alpeille ostin. Aika kiitettävästi on siis tullut noita muutama pikkumäkeä hinkattua, vaikka välissä muutama hiljaisempi kausikin on ollut. Tämä vuosi oli erinomainen, päiviä kertyi lukuisia ja vanha jaksoi taas leikkiä! Vedin ekan frontside kolmosenkin hyppyristä moneen vuoteen!

 Taipuu, taipuu!

Otetaan ajatusleikki: 
Leikitään, että laskin Talmassa tänä vuonna 20 kertaa. Joka kerta viihdyin mäessä kaksi tuntia, joista kun lasketaan tauot pois, laudan päällä olin 1,5 tuntia joka kerta. Yksi nousu ja Lasku Talmassa kestää noin kaksi minuuttia, eli puoleentoista tuntiin ehtii vetää noin 45 laskua. Ja jokaisen laskun aikana tulee kolme hyppyriä. Se tekee 135 hyppyä per laskupäivä, jolloin kauden aikana Talman bokseissa ehti tehdä toistoja kutakuinkin 2700 kappaletta. 

Voisi kai sitä huonomminkin talvipäivänsä käyttää. 

Kiitos Talma, nähdään ensi kaudella! Nyt Lappiin, viuh!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti